More servicesWindows Live
HomeHotmailSpacesOneCare
 
MSN
Sign in
 
 
Spaces home  BloginpoikaPhotosProfileFriendsMore Tools Explore the Spaces community
Updated 3/23/2007
Updated 8/12/2008
Updated 9/14/2005
August 12

vielä vihertää

pojat messuilla2pojat messuillamoni valittaa jo tässä vaiheessa kuinka kesä on ollut huono. helteitä on ollut tietenkin liian vähän ja sateita liian paljon. ja tietysti juuri silloin kun oli lomat ja piti tehdä reissu sinne ja toinen tänne ja mökillekin niin satoi ja tuuli. ja yöt oli kylmiä ja rakeet tappoi kukkapenkin. ja tietysti kun oli töissä niin aina ulkona paistoi aurinko. onneksi kesään kuuluu kaikki tälläinen vaihtelu ja säät on samat kaikille.
ja sitten asiaan eli kuluneeseen viikkon. minulla oli viime tiistaina pekkaspäivä, johtuen kakkosen korvien putkituksesta. aamusella suunnaattiin lääkäriin ja toimintahan oli pojallekin jo tuttua puuhaa (lieneekö viidennet putket menossa jo). kaikki menikin hyvin siihen asti kun menin lohduttelemaan juuri herätettyä poikaa. oli uninen ja itkuinen mutta söi reippaasti eväsleipää ja jäätelöä. sen jälkeen tulikin sitten paha olo ja loppuaika oksennettiin ( muunmuassa matolle,vaatteille, iskän vaatteille,vessaan, autoon ja ojanpenkalle). oli oikein kivaa ja kotiin päästyä tuli halu tyrkätä lapsi äitille. päivä alkoi kuitenkin paistaa ja käytiin koko porukka vaarin synttäreillä..keskiviikkona oli sitten kontrolli kakkosella eikä oksentanut enää. korvatkin tuli kuntoon sillä erää. torstaina oli emännällä mll:n kokous ja minä meinasin leikellä nurmikkoa poikien kanssa sillä aikaa. leikattiinkin mutta vanhin poika on todellakin kasvanut isoksi. käveli ensin perässä mutta annoin sitten pojan ajaa alueita joiden reunat olin jo ajellut. mutta poikapa vetikin vielä ylimääräistä ja ajeli ojanpieliäkin.... minä sitten ituin nurmikon laidalla j kannustin. perjantaina tuli kolmosen kummit saunomaan. pojat kävi nukkumaan kun miehet lähti saunaan ja naisetkin pääsi saunomaan siitä kolmen tunnin päästä heh... myöhään meni mutta hauskaa oli. tuli kai saunaolutkin juotua. lauantaina olikin työpäivä, vaari ja mummo tuli aamusta ja laitettiin kattoon eristettä ja lattiaan lastulevyä. sama tapahtui myös sunnuntaina. lauantaina emäntä kävi poikien ja mummon kanssa kaupassa ja teki pitsaa nälkäisille työmiehille. sunnuntaina sitten taas saunottiin työpölyt pois. rankka viikonloppu mutta paljon tapahtui remontissa. kerkesin sunnuntaina käydä ansiotyössäkin kun johtaja soitti minut hälytyskeikalle. pakastin oli hajonnut mutta sen korjaus siirtyi tiistaille kun ei ollut varaosia. maanantaina alkoi sitten kerhot. vanhin poika lähti eskariin ja minä kävin sen pudottamassa sinne töihin mennessä. kovasti on tykännyt näiden kahden päivän aikana siellä olla. kolmonen pääsi myös vihdoin kerhoon jota on tammikuusta saakka odottanut. ei paljoa jännittänyt, vaimo kun sai pojalta ulkovaatteet naulakkoon niin antoi halauksen ja sanoi heippa. tuntui niinkuin olisi ennenkin käynyt kerhoa... tänään oli sitten normaali kesäpäivä. vähän aikaa hommia yläkerrassa ja sitten saunaan. kesä on vielä ulkona, toivottavasti se on mielissäkin vielä pitkään.....
August 04

takaisin hommiin

nyt on normaalit kesän riennot käyty ja alkaa arkinen aherrus. eli häät tuli vietettyä ja hauskaa oli. nyt oli sitten vuorossa työtä töissä ja kotona. yläkerta on huudellut minua luokseen jo monta viikkoa ja nyt en voinut olla enää kuulematta. mutta lähdetään liikkeelle tiistaista, se olikin syntymäpäiväni. täytin ruhtinaalliset 33 vuotta. se on varmasti jo miehen ikä. kakkonen joutui käymään päivällä lääkärisä kun korvat haisi... ja diagnoosina  olikin korvatulehdus ja putkitus seuraavalle tiistaille. otin sitten pekkaspäivän siihen. illalla kävi kahveilla äitini ja vaimon porukat. keskiviikkona vaimo teki lasten kanssa kauppareissua ja minä ajelin puumalaan (tarkemmin mietittyäni ajelinkin jo tiistaina puumalaan, keskiviikkona oli lahti vuorossa). iltasella kun tulin kotiin niin emäntä oli lasten kanssa keräämässä vattuja veljelläään ja minä jatkoin siellä ruuan jälkeen (ilman lapsia). torstaina minu piti illalla tehdä yläkerrassa remppaa sillä aikaa kun vaimo taisteli lasten kanssa kauppareissun läpi. mutta eihän siitä mitään tullut kun kaveri tuli käymään kahvilla samantien. mukava olikin kun kävi, vaimon porukatkin kävivät vielä illalla mökiltä palatessaan. torstaina olin töissä porvoossa,helsingissä ja loviisassa. perjantaina alkoi elokuu ja ajoin töihin mikkeliin, kilometrejä tuli siis tällä viikolla 1200. illalla käytiin olemassa kavereilla saunassa. meni hulppeasti puoli kymmeneen kun maailmaa parannettiin. lauantaina oli sitten kunnon remonttipäivä kun vaarikin tuli hommiin ja tehtiin kattoa koko päivä. saatiin ihan näkyvääkin aikaiseksi mikä on hyvä. emäntä oli äitinsä kanssa ( ja poikien kanssa ) farmarimessuilla lahdessa. jalat oli ainakin kipeät ja kuvia oli otettu. pojat poseerasi varmaan jokaisen traktorin päällä ja elukoita paijaamassa. lypsyäkin olivat seuranneet. yritän muistaa pari kuvaa laittaa sieltä. sunnuntaina lähti muu perhe taas vatun keräykseen ja minä tein itsenäisesti remonttia. sain ilmastoinnin laitettua ja kattoa parsin kasaan,illalla saunottiin vielä emännän kanssa. niin ja lauantainakin saunottiin...tänään olikin sitten normaali maanantai, muu perhe kävi pitkästä aikaa äiti-lapsikerhossa.
July 28

häiden jälkeen koittaa yö

nyt aika hyvin tiedänkin mitä on tullut tehtyä viime viikko. olemme meinaan emännän kanssa joka ilta tuunanneet polttarikansiota, siis häihin saakka. ja nehän oli lauantaina. torstaina saatiin se kansio valmiiksi ja siitä tuli ihan hyvä vaikka itse sanonkin. perjantaina oltiinkin emännän kanssa vaan kotona, saunottiin ja uitiin. viikonloppu oli kiireinen.todella. mutta myös erittäin rentouttava. lauantaina tein vielä hommia kotona ja lasten kanssa touhuttiin mutta kahdeksi lähdettiin kirkkoon ja morsiusparikin muisti mitä piti sanoa. sitten kuumaan bilepaikkaan, äitini haki lapset heti ruuan jälkeen ja sitten edustettiin emännän kanssa. minulle koitti heti paha paikka kun menin sitten runoilemaan hääparille ja vaativat lukemaan runon kaiken kansan edessä...huh huh. ihan hyvin se meni kuitenkin vaikka vähän meinasi ääni pettää. ilta kului sitten jutustellessa ja ohjelmaa seuratessa. tanssittiin emännän kanssa oikein kunnolla ja minäkin muistin miten tango menee. puoli kahdelta oltiin sitten kotona ja pojat tietysti nukkuivat. sunnuntaina olikin taas aamupäivä kotona lasten kanssa ja puoli kolmen aikaan sisoni haki lapset. minö lähdin vaimon kanssa meripäiville yötä katsomaan. kerettiin kierrellä kaupunkiakin auringonpaisteessa ja ostettiin pojille john deere paidat. yhden oluen join ennen areenalle menoa. siellä soitti juuri guitar slingers (kovaa). sen jälkeen soitti pmmp (kovaa). vaimo hakikin meille sitten korvatulpat. ihan hyvä kun musiikki kuulosti normaalilta vasta 500 metrin pääsä lavasta. pmmp kun lopetti niin torppasimme itsemme lavan reunaan kiinni. siinä pysyttiin sitten kuin liima kun yö aloitti. hieno konserttihan se taas oli ja lopuksi olli lauloi kotkalaisia kosiskellen "albatrossi joka lepäämättä liitää". meillä oli siis oikein vapaa viikonloppu vaikka poja olivatkin tas kotona nukkumassa. nyt olikin sitten hiukan tyhjä olo kun viikonloppu oli niin mahtava...rakastan kesää......tässä on vielä se runo jonka häissä luin

joka päivä kohtaamme paljon ihmisiä,

osa tärkeitä, monet pelkkiä nimiä.

yksi kohtaaminen on aina se joka eniten merkitsee,

loppuelämäsi suunnan valitsee.

se hetki on alku rakkauden,

alku monien kohtaamisien.

kohtaatte toisenne joka päivä yhä uudestaan,

silloin rakkautenne punnitaan.

kotiin tullessa mieliala merkitsee,

silloin suudelma päivän palkitsee.

ei mitään oteta antamatta,

mutta hymyn voi saada pyytämättä.

joku väittää että rakkaus joskus vain katoaa,

ehkä alun ihastus voi ollakin vuosiin hajoavaa.

mutta jos muistat silloin kohtaamisen ensimmäisen,

löydät myös sydämestäsi rakkauden.

 

ei onnea ansaita,

eikä rakkautta saada lahjana.

elämä on täynnä kohtaamisia,

tehkää niistä onnellisia.
 
July 23

tuli polttarit,ja meni

viimeinkin voisi sanoa että kesä alkaa tulla kun ulkona on kuuma. nurmikko vaan jäi leikkaamatta kun satoi koko ajan ja nyt se palaa jos ajaa.. no ehkä myöhemmin sitten. viime viikolla tapahtui kaikenlaista sen jälkeen kun keskiviikkona kirjoitin. odottelin kovasti lauantaita kun oli kaverin polttarit. perjantaina tuli pojatkin kotiin mummolta ja vaarilta uimakoulusta. niinpä oli illalla pitkästä aikaa koko perhe koossa. vuokrasin filmin illanratoksi mutta eipä ollut kummoinen. oli häävalmisteluista mukamas komedia mutta meinattiin emännän kanssa nukahtaa katsellessa. lauantai aamuna perhe heitti minut sitten kouvolan asemalle josta liukenimme pikkubussiin.polttariporukka lähti hakemaan sankaria vaariltaan. lähti ihan mukisematta mukaan ja suuntasimme mikkeliin ja xon puistoon. kaveri hyppeli benjiä ja hyppelipä trampoliinissakin. laski mäkeä jättipallolla ja vaijerilla. keinui ja pyöri ja pahoinvoi... hyvin selvisi kaikista laitteista ja nälkäisinä ( ja janoisina) suuntasimme mikkelin keskustaan syömään. ruoka maittoi jonka jälkeen laitoimme sulhaskandidaatin hiihtämään. suksina toimi kakkosneloset joihin oli naulattu sandaalit.... puiston ja suihkulähteen kautta terassille. ennen iltaa hyppäsi miekknen vielä kymmenestä metristä jordaaniin. vuorossa olikin paluu kouvolaan ja käyrälammelle saunomaan. siellä aika lensi liiankin nopeaan ja sen jälkeen hukuimme kaupungin hulinaan.. aamulla taas vähän väsytti mutta hyvin jaksoin kuitenkin. kaveriperhe kävi kylässä siinä iltapäivällä ja muuten päivä sujuikin omalla painollaan. maanantaina lähti taas kaksi vanhinta viikoksi mummolaan. illalla vaimo kävi kolmosen kera kerhossa ja minä tein parhaani mukaan yläkerrassa jotain. tiistaina olikin vuorossa ylläri kun polttarikansion teko napsahti minun harteilleni... vähän lyhyellä varoitusajalla kun lauantaina on häät. onneksi emäntä tietää nämä jutut ja ilmoitti mitä tarvitaan. sulhasehdokas rupesi sitten hommaamaan kuvia ja tarpeistoa ja minä aloin suunnittelemaan graafista ilmaisua. tänään haaettiin sitten valmitt kuvat kehityksestä ja käytiin samalla emännän ja pojan kanssa rossossa syömässä hääpäivälounas. meinasin jo unohtaa että maaanantaina oli hääpäivä ja katsottiin emännän kanssa toinen leffa jonka vaimo tiesi jo hyväksi eli kolmistaan. huomenna pitäisi sitten tulla porukkaa kokoamaan polttarikansiota mutta katsotaan nyt jääkö se minun ja vaimon harteille kokonaan..
July 16

kesä liikkuu liian nopeaan

kakkonen osaasankariautoratapäivät vaan häviää ja joku voisi sanoa ettei kesä ole edes alkanut. onneksi kesä on kuitenkin muutakin kuin polttavaa hellettä.minulle nämä kelit ovat ihan sopivia mutta vettä voisi sataa vähän vähemmän välillä. viime kirjoituksesta taitaa olla lähes kaksi viikkoa joten toimintaa on ollut, mistähän päästä aloittaisin. otin muistiavustajaksi vaimon kalenterin mutta kolmonen sylissäni rusteilee siihen puumerkkejään eikä taida helpolla luovuttaa( emäntä varmaan tykkää sotketusta svusta). nyt sain muilutettua itselleni kalenterin kun poika syventyi mansikkaralliin( vie äitin pakkaamia marjoja keittiöstä pakastimelle). aloitan siis sunnuntaista kahden viikon takaa.kolmosen synttärijuhlat jatkuivat heti aamusta. siskoni tuli miehensä kanssa kylään ja siitä se päivä lähti taas kahveilla käyntiin. iltapäivällä tahti jatkui ja porukkaa lappasi tasaisena virtana. poika sai vaikka mitä lahjoja, veteen, maalle ja sisälle. iltaan asti juhlittiin ja emäntä jaksoi taas tuttuun tapaansa vielä siivota älytöömästi. maanantaina oli sitten työpäivä ja loma ohi ( paitsi emännällä alkoi vasta tiistaina työt). kävi siis poikien kanssa leipomossa ja kaupassa päivällä. isomummokin kävi rääppimässä päiviä. illalla emäntä juhlisti viimeistä vapaapäivää sinkkuelämällä, onneksi se rajoittui pelkkään elokuvaan heh.. laitoin siis pojat nukkumaan melkein. tiistaina oltiin sitten koko porukka illalla katsomassa kesäteatterissa kolmea iloista rosvoa. oli hieno näytelmä ja pojat jaksoi hyvin katsoa vaikka minua vähän arveluttikin. kolmonen tapitti koko kaksi tuntisen lähes hievahtamatta äitinsä sylissä. seuraavana päivänä lainasivat kirjastosta sen kirjana ja sitä on nyt luettu iltasatuna. keskiviikkona oli vaan sauna illalla merkittynä tähän kalenteriin joten se siitä, aika turha päivä...torstainakin saunottiin ja nurmikko on leikattu, hyvä niin....perjantaina oli emännällä polttareiden suunnittelukokous kouvolassa. aamulla sitten lähtivät lauantaina polttareihin ja minä jäin poikien kanssa kotiin sateeseen. onneksi ei koko päivää satanut ja päästtin katsomaan ralliautoja kouvolaan. istuinkin kuskin pukille mutta pojat ei uskaltaneet edes siihen ( auto ei ollut edes käynnissä). käytiin vielä isälläni kylässä pitkästä aikaa. illalla pojat nukkumaan ja vaimoa hakemaan hämeenlinnan takaa polttareista. ei halunnut koko viikonloppua viettää kun seuraavana päivänä oli kahdet synttärit ja yhdet rippijuhlat. sieltä jostain mökiltä sitten vaimon bongasin ja saunan jälkeen jatkettiin matkaa. minäkin sain saunoa ja uida ja kello olikin sitten lähes kaksi kun lähdettiin takaisin. hiukan väsyneinä olimme neljän aikaan kotona. pojat antoivatkin meidän nukkua jopa seitsemään ( mummo oli yöllä vahtimassa poikia mutta lähti kotiin kun tultiin). siitä sitten aamutoimien jälkeen kiertämään kaikki juhlat jeeeee.. illalla pikkusen väsytti, mutta niin väsytti vielä seuraavana päivänäkin töissä. maanantaina pojat ( siis kaksi vanhinta) lähti uimakouluun, eli mummolle kahdeksi viikoksi. jos nyt viikonloppuna tulevat kotiin välillä. vaimo otti levosta kaiken irti ja piti kerhon meillä illalla. minua siis laiskotti ja olin myös laiska... tiistaina jouduttiin tekemään arvokas ja iso sijoitus, nimittäin kahvinkeittimen osto. vanhasta tippalukko hajosi mutta palvelikin lähes viisitoista vuotta. onneksi niitä saa parilla kympillä. vaimo pyöräili illalla kolmosen kanssa ja minä tein ilmastoitihommaa yläkerrassa. tänään oli kakkosella sitten lääkärissä käynti kun korva haisi pahalle. harvinaista kyllä tällä kertaa vain korvaputki oli tulehtunut. ja nyt sitten emäntä pakasti kymmenen kiloa mansikoita. mummo ja vaarikin kävivät poikien kanssa kun kakkonen kävi siellä lääkärissä ja joivat kahvit.. nyt sitten viikonloppua ja polttareita odotellessa näkemiin
July 05

loma loppuu

alkaa olla loma tiensä päässä, enää viimeiset rypistykset jäljellä. tämä ja huominen päivä vietetään vielä kolmosen synttäreitä ja alkaa sitten arki ja aherrus. ensimmäisestä lomaaviikosta kirjoitinkin jo perjantaihin asti. viime lauantaina olikin kaverin lapsen synttärit ja siellä oli koko muu perhe. minä olin sillä aikaa yläkerrassa aloittelemassa remonttia. sain yhden väliseinän rakennettua ja illalla saunottiin. sisko tuli miehensä kanssa illalla käymään ja nautittiin hiukan punaviiniä. kävimme myös paikallisessa juottolassa nauttimassa yhdet oluet ( ja jäikin jopa yhteen). sunnuntaina vietimme lomapäivän, koko perheen voimin vierailimme kouvolan pienoisrautatiemuseossa. siellä oli hieno pienoiskaupunki rakennettu toimivine katulamppuineen ja kaikkineen. junia kulki uusia ja vanhoja ja pojat tietysti tykkäsi. asemallakin kävimme hetken katsomassa isompia junia, sattui taas veturinvaihto juuri kohdalle. iltapäivällä kävimme kaveriperheen luona kahvilla ja pojat leikkimässä. ja illalla kävi kolmosen kummikin meitä mokkaamassa. vieläpä samalla ovensulkemisella livahti emäntä steppiin pitkästä aikaa. oli kädet kuulemma poikki sen jälkeen. maanantaina alkoikin sitten lomatyöviikko ja samankaltaiset päivät seurasivat toistaan. aamulla tuli mummo ja vaari ja minä lähdin vaarin kanssa yläkertaan. sieltä ilmestyimme vain syömään ja kahville. mummo autteli vaimoa lastenhoidossa ja siivous/ruuanlaitto puuhissa. teimme töitä iltakahdeksaan kunnes pojat olivat valmiit nukkumaan, sitten saunaan ja yksi lonkero saunajuomaksi. uni tulikin sitten ihan hyvin. perjantai oli ainoa vähän lyhempi päivä kun annoimme naisille enemmän leivonta ja siivousaikaa synttäreitä varten. tiistaina kävi eräs äiti lapsensa kanssa kylässä ja minä hain lattialevyjä kaupasta projektiin. emäntä kävi illalla poikien kanssa äiti-lapsikerhossa pitkästä aikaa.tiedä taas milloin seuraavaksi sinne kerkeää kun on tuota työntekoa luvassa taas ensi viikolla. keskiviikkona oltii siis kotosalla ja lapset maalasivat leikkimökin sisäseiniin hienoja kuvia. saivat itse maalata mitä halusivat joten traktoreitahan sinne tuli.torstaina hain lautoja että saatiin kaikki poikien lattiat tehtyä, nyt on runkohommista enää katto jäljellä joten kyllä se siitä pikkuhiljaa valmistuu.perjantaina sitten siivottiin ja leivottiin niinkuin kerroinkin. lauantai on nyt sujunut vieraiden pyöriessä sisään ja ulos. aamulla kävin poikien kanssa ostamassa kakun päälle mansikoita ja kylläpäs ne maksoivatkin.... vaimo oli pyöräyttänyt hienon autoratakakun ja kolmonen sai hienoja vesileluja ja muitakin. niin ja se piti muistaa että kakkonen oppi eilen ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. ottivat vanhimman kanssa ( mummon avustuksella) apupyörät pois ja sittenhän minä vähän aikaa työntelin kaveria pihanurmikolla...siitä se sitten lähti. uimassakolmas maalarimaalarit
June 27

toinen täysi kymppi

niinhän se on ettei yhtä ilman toista ja ei sitten varmaan kahta ilman kolmatta. mutta taas tuli pitempi väli kirjottamatta juttua. onhan tässä vauhtia kuitenkin ollut muttei onneksi vaarallisia tilanteita. nyt ei tarvitse joka päivää erikseen käydä läpi sillä oikeastaan nämä kaksi viikkoa jakaantuu kolmeen osaan, juhannuksen ja loman odotukseen, juhannukseen ja juhannuksestra lakaneeseen kesälomaan. viime viikko meni siis lomaa odotellessa molemmilla osapuolilla. tehtiin töitä kovalla kiireellä ja iltoja myöten että saataisiin loma alkamaan. torstai oli molemmilla viimeinen työpäivä ja alustavasti ajateltiin että voisi vaikka lähteä jo mökille mutta emännän hoitolapsi lähtikin sitten sen verran myöhään että emäntä kun oli kaupassa käynyt sen jälkeen ( oli muuten porukkaa) niin kello olikin jo lähelle seitsemää. pääsin sitten katselemaan vielä saksa-portugali puolivälierän omalla kotisohvalla. loput puolivälierät olin sitten mökillä radion vieressä kuunteluoppilaana. perjantaina sitten aamutuiaan lähtö mökille ja siellä vietettiinkin aikaa keskiviikkoon asti vaikka ilmat nyt välillä oli mitä oli. juhannusaatto ja päivä olivat keleiltään kuitenkin parhaimmat. lämpöä oli sen verran että juuri tarkeni t-paidassa hyppiä ja pojat uskalsivat uida ( vesi tosin oli vain 18 astetta ja laski juhannuksen edetessä alle kuudentoista). itsekin heitin talviturkin pois niinkuin emäntäkin. juhannukseen kuului muuten kaikkea perinteistä eli verkko,katiska ja onkikalastusta. syömistä ja saunomista sekä rauhottumista. maalasin sitten mökkirannankin mummolle ja vaarille hääpäivä lahjaksi. jonkun verran tuli haukea,ahventa ja siikaa verkoilla ja kaikki syötiin mitä tuli. onkikaloja ei syöty kun tuli vaan pikkusalakoita ja särkiä. sadetta ja ukkosta jouduttiin pitämään monena päivänä mutta sitähän se suomen kesä on. tehtiin sitten vaarin kanssa maakellarin katto tiistaina valamalla ja harjakaiset vietettiin illalla. keskiviikkona sitten lähdettiin kottin sateita pitämään ja pääsin katsomaan välieriä. hyvät pelit oli molemmat. nyt on ihan loman tuntua kun lapsetkin ovat jopa nukkuneet aamuisin. kesämökilläkin heräilivät lähempänä kahdeksaa. eilen käytiin sitten koko porukka kouvolassa ostoksilla ja syötiinkin sitten prisman yläkerrassa kun oltiin saatu värikartat ja laminaattimallistot otettua mukaan kaupoista. kyllähän se selkenikin jo värimaailma poikien huoneisiin. tänään sitten emäntä lähti äitinsä ja kaverin kanssa helsinkiin ostoksille ikeaan ja jumboon. osteli kynttilöitä ja katseli lamppuja yläkertaan. lastenvaateliikkeen alennukset kävi hyödyntämässä ja koko päivän saikin kulumaan. iltapalaksi palasi kotiin. me pojat ulkoiltiin ja leikattiin nurmikkoa. ukkostakin kerettiin ihmettelemään. tuliaisiakin saatiin, sain dödöä ja vanhin poika rannekellon, kakkonen lompakon ja kolmonen äänikirjan. illalla saunottiin vielä emännän kanssa ja nyt se odottelee pääsyä lepäämään päivän käveltyään. laitan nyt sitten kuvia juhannuksesta ja mitä kaikkea niitä nyt olikalamiehetjuhannussäämaalauskesysorsat
View more entries
 

Bloginpoika

View space
Saavutatko..?
View space
Sari
View space
Piia
View space
Emppu
View space
Sartsukka